Solina-kuoron tarinaa ja historiaa

Solina-kuoro sai alkunsa vähän kuin vahingossa. Syksyllä 2007 aloitin laulattamaan omia ja kavereideni lapsia. Lapset kutsuivat kavereitaan mukaan, ja parissa vuodessa Solina oli jo yli 100 lapsen kuoro.

Viime vuosina Solinassa laulavien lasten määrä on ollut noin 100-200 kuorolaista. Kuorossa ei ole laulukoetta, vaan kaikki otetaan mukaan.

Kuorolaiset ovat iältään 6-12 –vuotiaita. Yläkouluun siirtyessään kuorolainen pääsee halutessaan Solina-avustajaksi. Tällä hetkellä Solinassa on n. 30 nuorta avustajaa – iältään 13-20 –vuotiaita. Jotkut tämän hetkisistä avustajista ovat olleet kuorolaisina jo ensimmäisenä Solina-vuotena 2007. Jokaisella Solina-avustajalla on oma tehtävänsä kuorossa. Teemme Solinaa koskevia päätöksiä ja muutoksia yhdessä nuorten kanssa. Nuoret avustajat ovat kuorossa isossa ja tärkeässä roolissa. Monella kuorolaisella on unelma päästä isona Solina-avustajaksi, eli Solina-Staffiksi.

Ohjelmistomme koostuu lasten ja varhaisnuorten hengellisistä lauluista. 

Keväällä 2016 julkaistiin Solina-kuoron ensimmäinen ikioma levy yhdessä gospelmuusikko Pekka Simojoen kanssa. Simojoki teki levylle useita aivan uusia, varta vasten Solinalle tehtyjä lauluja. Esikoislevy julkaistiin keväällä 2016. Solinan laulujen tekijöitä Simojoen lisäksi ovat Jari Levy, Jarkko Jouppi ja Hanna Kivisalo. Hanna Kivisalo on myös käsikirjoittanut Solinan kaksi musikaalia. Loppuunmyydyt musikaalit “Kun rakkaus pukeutuu valepukuun” ja “Puuhun ja takaisin” on esitetty 2017 ja 2019.

Loppuvuodesta 2021 ilmestyi Solinan toinen levy, jonka laulujen takana samat tekijät kuin ensimmäiselläkin levyllä. Toisella levyllä mukana myöskin Jouluradion 2021 “Uusien laulujen kilpailun” voittajalaulu “Lapsenkokoinen”. Solinan molemmat levyt löytyvät Spotifysta, Youtubesta ja muista suoratoistopalveluista.

Laulamisen lisäksi käytämme aikaa Solinassa paljon muuhunkin. Pidämme juhlia, pikkujouluja, vietämme leffailtoja, vietämme yhteisiä öitä Solina-leirien merkeissä, sekä muuta mukavaa. Jokaisella harjoituskerralla laulamme onnittelulaulun kyseisen viikon syntymäpäiväsankareille. Jokaisissa harjoituksissa myös rukoilemme kuorolaisen ja hänen läheistensä puolesta.

Se aito ilo mikä kuorolaisissa on ei voi olla välittymättä kuulijoille. Myös itselleni Solina on merkittävä ilon– ja voimanlähde. Moni kuorolaisista on ollut mukana jo usean vuoden ajan, ja heistä on tullut minulle läheisiä.

Kuoro harjoittelee viikoittain, ei koulujen lomien aikana. Kuoron harjoitukset ovat avoimia kaikille, ja vanhempia ja muita kuulijoita istuu usein iso joukko salin peräosassa.

Solinassa on tärkeää että jokainen voi tuntea kuuluvansa porukkaan, eikä kukaan tunne olevansa ulkopuolinen. Ja että jokainen on tasan yhtä tärkeä, arvokas ja ainutlaatuinen.

— SUVI ILONEN, kuoronjohtaja